MAO:191/15 – Tekijän­oikeuden siirtyminen

Markkinaoikeus (MAO) on 18.3.2015 ratkaisussa MAO:191/15 ottanut kantaa tekijänoikeuteen sekä sen siirtymiseen. Pääasiallinen riidanalainen kysymys koski siitä, että oliko solmitusta levytyssopimuksesta mahdollista johtaa myöskin oikeutta äänitteiden digitaaliseen levitykseen.

Tausta

Kantajat olivat vuonna 1991 kuolleen muusikko, kitaristi X:n oikeudenomistajia. X oli soittanut muun ohella Love Records Oy:n julkaisemilla Hurriganes-yhtyeen albumeilla “Rock and Roll All Night Long” vuodelta 1973 ja “Roadrunner” vuodelta 1974.

Hurriganes-yhtyeen jäsenten ja Love Records Oy:n välillä oli sovittu kyseisten albumien sisältämien esitysten taltioimisesta sekä muusikoiden niihin kohdistuvien oikeuksien luovuttamisesta Love Records Oy:lle. Nämä taltiointisopimukset siirtyivät Universal Music Oy:lle liiketoiminnan kaupan yhteydessä vuonna 2010.

Universal Music Oy ja yhtiö, jolta saatuun luovutukseen Universal Music Oy on perustanut väittämänsä oikeudet, olivat saattaneet yleisön saataviin mainitulle albumeille taltioituja esityksiä muun ohella internetin välityksellä. Universal Music Oy:n toimesta oli lähetetty kantajille tilityslaskelmia ja suoritettu rojaltikorvauksia muun muassa digitaalisesta käytöstä ja jakelusta ainakin syksyllä 2012 ja 2013.

Riidanalainen kysymys 

Pääasiallinen riidanalainen kysymys oli, että onko vastaajalla sille siirtyneen sopimuksen tai sopimusten perusteella kantajiin nähden ollut oikeus saattaa Hurriganes-yhtyeen albumeille “Rock and Roll All Night Long” ja “Roadrunner” taltioituja edellä lueteltuja esityksiä yleisön saataviin internetin välityksellä musiikkitiedostoina tai tilaajavalintaisina verkkopalveluina. Mikäli vastaajalle ei levy-yhtiön ja X:n välillä tehdyn sopimuksen perusteella voitu katsoa siirtyneen sanotunlaista oikeutta, oli tämän jälkeen arvioitava, oliko vastaajalla kuitenkin kantajien ns. hiljaisen hyväksynnän perusteella ollut oikeus saattaa esityksiä yleisön saataviin sanotuin tavoin.

Kantajat katsoivat, että vastaajalla oli asianmukainen taloudellinen oikeus vain koskien fyysisten äänitekappaleiden valmistusta ja saattamista yleisön saataviin. Riidan kohteena olevia käyttöoikeuksia ei ollut luovutettu levy-yhtiölle millään sopimuksella. Vastaaja on täten ollut tietoinen siitä, ettei 1970-luvulla tallennettua aineistoa ole ollut lupa käyttää internetissä. Toisin sanoin, kantajat esittivät, että solmitusta levityssopimuksesta ei voitu osoittaa, että äänitteiden käyttöoikeuksia olisi myös tarkoitettu luovutettavan levy-yhtiölle. Vastaajalla ei myöskään ollut oikeutta sopimuksin myöntää lisenssejä kieltovaatimuksen kohteena olevan aineiston käyttöön toisille käyttäjätahoille – toisin sanoin, äänitteiden saattamista yleisön saataviin digitaalisesta palvelusta. Kantajat vaativat, että MAO vahvistaa kantajien väitteen ja kieltää vastaajaa saattamasta digitaalisia äänitteitä yleisön saataviin.

Vastaaja, eli levy-yhtiö, taas esitti, että aiempien samaan levytyssopimukseen liittyvien oikeudenkäyntien lopputuloksien perusteella, yhtyeen jäsenet olivat tekemillään sopimuksilla luovuttaneet äänitteen tuottajalle täydet oikeudet hyödyntää esityksiään äänitteinä, rajoittamatta hyödyntämistä tiettyyn teknologiaan tai formaattiin. Vastaajalle siirtyneet oikeudet kattoivat siten esitysten markkinoinnin myös digitaalisista palveluista tai “musiikkitiedostoina tai tilaajavalintaisina verkkopalveluina”. Äänitteiden saattaminen yleisön saataviin digitaalisesta palvelusta oli äänitteiden kaupallista markkinointia eikä oikeuksien edelleen luovuttamista. Joka tapauksessa, vastaaja katsoi, että kantajat olivat hiljaisesti hyväksyneet äänitteiden digitaalisen levityksen ottaen huomioon sen, että kantajat olivat vastaanottaneet rojaltisuorituksia myös digitaalisesta myynnistä reklamoimatta näistä saaduista suorituksista.

MAO:n ratkaisu ja olennaiset perustelut

Liittyen sopimuksen sisältöön MAO totesi, että sopimuksen tulkinta ja sopimuksella siirrettyjen oikeuksien laajuuden arviointi oli tehtävä siitä lähtökohdasta, että esittävän taiteilijan oikeuksien luovutus on sopimuksen sanamuodon mukaan rajoitettu esitysten fyysisten tallenteiden kaupalliseen hyödyntämiseen. Sopimuksella oli täten perustettu oikeus saattaa esityksiä yleisön saataviin fyysisiä kappaleita levittämällä ja että sopimuksen sanamuoto ei sellaisenaan koskenut ko. äänitteiden käyttöoikeuksia.

Tekijänoikeuden luovutuksen osalta, MAO viittasi tekijänoikeuslain esitöihin, jossa on mainittu, että milloin tekijä on luovuttanut oikeuden määrätä teoksestaan, olkoonpa luovutus täydellinen tai osittainen, niin luovutus, ellei muuta ole nimenomaan sovittu, tarkoittaa tuota oikeutta sellaisena kuin se oli luovutuksen tapahtuessa ja että oikeuden suhteen myöhemmin esimerkiksi lain muutoksen kautta tapahtunut laajennus ei ole tuleva saajan, vaan tekijän hyväksi. MAO katsoi täten, että tekijänoikeuden luovutuksen tapahtuessa 1970-luvulla, oli oikeuksien luovutus määritelty koskemaan yksinomaan fyysisille tallenteita. Asiassa esitetystä todistelusta ei ole käynyt ilmi perustetta sille, että nyt kysymyksessä olevaa sopimusta olisi alalla vallitsevan käytännön tai sopimusosapuolten tarkoituksen perusteella tulkittava siten, että sillä olisi siirretty myös oikeus esitysten internetlevitykseen.

Vastaaja oli myös väittänyt, että kantajat olivat joka tapauksessa hiljaisesti hyväksyneet äänitteiden digitaalisen levityksen ottaen huomioon sen, että kantajat eivät väitetysti olleet reklamoineet saaduista rojalteista, jotka perustuivat digitaaliseen myyntiin. MAO hylkäsi tämänkin vastaajan väitteen toteamalla, että kantajat olivat vuoden 2011 lopussa aktiivisesti pyrkineet selvittämään vastaajalta mihin vastaajan oikeus myydä digitaalisia äänitteitä perustui, jonka lisäksi kantajat olivat pyrkineet saamaan vastaajalta yksityiskohtaisen rojaltilaskelman liittyen digitaaliseen myyntiin. Vastaaja oli kuitenkin suhtautunut pyyntöihin passiivisesti ja yksilöity rojaltilaskelma internetlevityksen osalta on asiassa esitetyn selvityksen perusteella toimitettu kantajille vasta 10.6.2014. Kantajat ovat selkeästi reklamoineet yhtiölle esitysten luvattomasta käytöstä kirjallisesti 14.6.2012, vaatien samalla vastaajaa lopettamaan esitysten hyödyntämisen musiikkitiedostoina internetissä.

MAO katsoi täten, ettei kantajien voida käsillä olevissa olosuhteissa katsoa tehneen sanottua reklamaatiota liian myöhään eikä heidän näin ollen voida katsoa hiljaisen hyväksynnän perusteella menettäneen oikeuttaan kieltää kysymyksessä olevien esitysten kanteessa tarkoitettu käyttäminen.

MAO vahvisti täten, että vastaajalla ei ole oikeutta saattaa kanteessa tarkoitetut esitykset yleisön saataviin internetin välityksellä musiikkitiedostoina tai tilaajavalintaisina verkkopalveluina. Kantajien vahvistamisvaatimus oli sen vuoksi hyväksyttävä, jonka johdosta vastaajaa tuli uhkasakolla kieltää saattamasta yleisön saataviin kanteessa tarkoitettuja esityksiä internetin välityksellä musiikkitiedostoina tai tilaajavalintaisina verkkopalveluina.

Lopuksi

Mikä on sitten ratkaisun MAO:191/15 varsinainen anti? Ratkaisuhan on saatu aikaan 1970-luvulla solmitun sopimuksen tulkinnasta, jolloin MAO on turvautunut lähinnä sopimuksen sananmuodon tulkintaan ja siihen mikä on ollut sopimusosapuolien tarkoitus sopimusta solmittaessa. Kun kerran sopimus oli ainoa tosiasiallinen lähde harkinnalle, tuli MAO:n pitäytyä siinä, jolloin MAO totesi rivien välistä, että mikäli sopimuksesta ei suoranaisesti voida osoittaa, että äänitteiden digitaaliset oikeudet (ns. käyttöoikeuksia) olivat myös luovutuksen kohteena, ei tämän kaltaista oikeudenluovutusta myöskään ole tapahtunut.

Täten MAO:n ratkaisu vahvistanee sen lähtökohdan, että IP-sopimuksien laadinnassa tulee olla hyvin huolellinen ja suunnitelmallinen, jotta kaikki mahdolliset näkökulmat ovat huomioitu sopimuksessa. Kaiken kattavaa sopimusta lienee mahdoton laatia, mutta hyvinkin lähellä täydellistä lopputulosta on mahdollista päästä.