Urheiluoikeudesta: kilpailuoikeudellinen katsaus urheiluliigojen organisointiin

Kuluneena syksynä on herännyt paljon keskustelua siitä, voiko suomalaista urheilusarjaa organisoida siten, että sarja on ”suljettu”, rikkomatta samalla kilpailulainsäädäntöä. Erityisesti tätä keskustelua on käyty jääkiekon parissa, jossa korkeinta sarjatasoa hallinnoiva Jääkiekon SM-Liiga Oy (”Liiga”), on ensin kesäkuussa 2023 tiedottanut, ettei se aio ottaa uusia lisenssihakemuksia kaudelle 2024–25, ja myöhemmin lokakuussa 2023 pyörtänyt päätöksensä ilmoittamalla ottavansa sittenkin hakemuksia vastaan kyseiselle kaudelle. Toistaiseksi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, eli Mestiksessä, pelaavista joukkueista TUTO Hockey Oy (”TUTO”) sekä Kiekko-Espoo Oy (”Kiekko-Espoo”) ovat jättäneet lisenssihakemuksensa Liigalle ja Liigan lisenssikomitea on jo esittänyt, että se ei puolla TUTO:n lisenssihakemuksen hyväksymistä.

TUTO:n ja Kiekko-Espoon jätettyä hakemukset Liigalle lisenssiä varten, on julkisuudessa käyty paljon keskustelua siitä, voiko Liiga todellakin vaatia yhtenä lisenssiehtona noin 3,6–3,8 miljoonan euron korvausta Liiga-osakkeesta. Tässä artikkelissa käsitellään seuraavaksi oikeudellisia lähtökohtia siihen, mitä seikkoja on huomioitava tarkastellessa urheiluliigaa organisoivan tahon asemaa, pitäen erityisesti silmällä Liigan tilannetta Suomessa.

Soveltuva lainsäädäntö

Jotta urheiluliigaa organisoivan tahon toimintaa voidaan arvioida, täytyy ensin selvittää, mihin toimintaa tule peilata, eli toisin sanoen, mikä (jos mikään) lainsäädäntö toimintaan soveltuu. Suomessa on voimassa kilpailulaki (948/2011), jonka tarkoituksena on terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun turvaaminen vahingollisilta kilpailunrajoituksilta. Urheiluun liittyvää liiketoimintaa ei ole suljettu kilpailulain ulkopuolelle, joten kilpailulaki soveltuu normaalisti myös käsillä olevissa kysymyksissä.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää kilpailulain 3 §:n sisältöön, jonka perusteella, jos kilpailunrajoitus on omiaan vaikuttamaan Euroopan unionin (”EU”) jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sovelletaan myös Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (”SEUT”) 101 ja 102 artiklan säännöksiä. Lähtökohtaisestihan esimerkiksi Liiga hallinnoi ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella tapahtuvaa jääkiekon pelaamista, mutta samaan aikaan urheilullinen menestyminen Liigassa on välttämätön edellytys sille, että urheiluseura voi päästä mukaan ylikansalliseen Champions Hockey League (”CHL”) sarjaan. Täten, jos Suomessa jääkiekkoseura haluaa kehittää toimintaansa kohti eurooppalaisia markkinoita taikka jopa tulevaisuudessa mahdollisesti pelattavaa eurooppalaista jääkiekkosarjaa, on sen välttämätöntä päästä ensi osallistumaan Liigaan.

Elinkeinonharjoittaja

Urheilutoiminnan organisoiminen on perinteisesti kuulunut urheilun kansanliikkeen vastuulle, joka on nojannut urheilun ideaalin aatteeseen ja vapaaehtoistyöhön. Sanottu lähtökohta on kuitenkin muuttunut vauhdilla 1900-luvun lopulle tultaessa, etenkin urheiluseurojen edustusjoukkueiden osalta. Nyttemmin urheiluseurat, lajiliitot ja urheilijat ovat onnistuneet kapitalisoimaan heihin kohdistuvan mielenkiinnon arvokkaiksi sponsorisopimuksiksi, kohonneiksi pääsylipputuloiksi ja rahakkaiksi tv- ja mediaoikeuksiksi. Kehitystä kutsutaan urheilun kaupallistumiseksi.

Kilpailulaki määrittelee elinkeinonharjoittajan muun muassa oikeushenkilöksi, joka harjoittaa taloudellista toimintaa. Näin ollen esimerkiksi osakeyhtiömuotoista Liigaa voidaan pitää laissa tarkoitettuna elinkeinonharjoittajana, kuten myös yksittäisiä Liigaan osallistuvia joukkueita, vaikka Liigalla on myös muita ns. ei taloudellisia tehtäviä, jotka liittyvät sarjan organisoimiseen. Tämä on suoraan todettu myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston 31.10.2019 tekemässä päätöksessä koskien Liigan sekä sen osakkeenomistajien tekemää sopimusta olla palkkaamatta venäläiseen Kontinental Hockey League:n (”KHL”) siirtyneen Jokereiden pelaajia.

EU:n tasolla tukea voidaan hakea ns. MOTOE-tapauksesta, jossa Euroopan unionin tuomioistuin (”EUT”) katsoi, että kreikkalaiseen voittoa tavoittelemattomaan oikeushenkilöön, jonka toimintaan ei kuulu yksinomaan hallinnollisten päätösten tekeminen moottoripyöräkilpailujen järjestämisen sallimisesta vaan joka myös itse järjestää tällaisia kilpailuja ja tekee tässä yhteydessä sponsorointi-, mainos- ja vakuutussopimuksia, voidaan soveltaa SEUT:n kilpailuoikeudellisia määräyksiä. Samoin Euroopan komission on tulkinnut muun muassa Englannin Valioliigan, Saksan Bundesliigan sekä UEFA:n Mestareiden liigan olevan SEUT:n kilpailulainsäädännön soveltamispiirissä, kun ne myyvät omia tv-oikeuksiaan.

Määräävä markkina-asema

Urheilun ominaispiirteisiin kuuluu, että yksittäisessä valtiossa toimii ainoastaan yksi pääsarja kerrallaan. Eurooppalaisessa urheilussa tämän pääsarjan järjestäminen on uskottu kansalliselle lajiliitolle, joka joko organisoi sarjatoiminnan itse taikka antaa sen sopimusteitse kolmannen tahon organisoitavaksi. Tätä on pidetty välttämättömänä urheiluun keskeisenä elementtinä liittyvän kilpailun edistämiseksi, sillä jotta voidaan esimerkiksi tunnustaa jonkin urheilujoukkueen olevan Suomen mestari, on oltava jokin kilpailumuoto, jonka voittaja julistetaan Suomen mestariksi. Samoin on katsottu tarkoituksenmukaiseksi, että yksi taho ottaa vastattavakseen muun muassa kurinpidon, sääntöjen valmistelun sekä otteluohjelman organisoinnin. Toisaalta lähtökohtaa sanelee myös käytännön olosuhteet, Suomea ei esimerkiksi voida pitää niin suurena markkinana, jossa voitaisiin realistisesti järjestää taloudellisesti kannattavia useita kilpailevia Suomen mestaruussarjoja, kun jo nykyisetkin operoivat hyvin rajallisilla budjeteilla.

Myöskään kilpailulaki taikka SEUT ei kiellä sitä, että jokin elinkeinonharjoittaja yksin tai yhdessä muiden elinkeinonharjoittajien kanssa olisi määräävässä markkina-asemassa. Määräävällä markkina-asemalla tarkoitetaan yhden tai useamman elinkeinonharjoittajan taikka elinkeinonharjoittajien yhteenliittymällä olevaa koko maan tai tietyn alueen kattavaa yksinoikeutta tai muuta sellaista määräävää asemaa tietyillä hyödykemarkkinoilla, joka merkittävästi ohjaa hyödykkeen hintatasoa tai toimitusehtoja taikka vastaavalla muulla tavalla vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin tietyllä tuotanto- tai jakeluportaalla.

Julkisuudessa eräät asiantuntijat ovat pohtineet sitä, voisiko Liiga olla ylipäänsä määräävässä markkina-asemassa kilpailulain tarkoittamalla tavalla. Täysin selvää pitäisi olla se, että kun Liigalle on Suomen Jääkiekkoliitolta myönnetty oikeus organisoida Suomen mestaruussarja, on Liigalla koko maan kattava yksinoikeus myös näin toimia. Sen sijaan on pohdittu sitä, mikä voisi olla ”tietty hyödykemarkkina”, jota määräävällä markkina-asemalla hallitaan. Tältä osin voidaan viitata vuonna 1995 tehtyyn kilpailuviraston päätökseen, jossa kilpailuvirasto katsoi Suomen Koripalloliitto ry:n toimivan elinkeinonharjoittajien yhteenliittymänä määräävässä markkina-asemassa järjestäessään miesten mestaruussarjaa, johon osallistuvat koripallojoukkueet toimivat valtakunnallisilla koripallomarkkinoilla.

Näin ollen esimerkiksi Kiekko-Espoo ja TUTO taikka mikään muukaan Mestiksessä pelaava joukkue ei voi päästä valtakunnallisille jääkiekkomarkkinoille eikä myöskään eurooppalaisille jääkiekkomarkkinoille, jos ne eivät voi päästä osallistumaan Liigaan. Tällaiset seurat eivät siis pääse todellisuudessa kasvattamaan toimintaansa esimerkiksi arvokkaamman tv-sopimuksen tai sponsorointisopimusten kautta ilman Liigaan osallistumista. Tältä osin onkin esitettävissä, että Liigalla on määräävä markkina-asema Suomessa.

Määräävän markkina-aseman väärinkäyttö

Vaikka siis määräävä markkina-asema itsessään ei ole kielletty, on kilpailulain 7 §:ssä asetettu kielto väärinkäyttää tätä määräävää markkina-asemaa. Erityisesti on todettu väärinkäyttöä voivan olla kohtuuttomien kauppaehtojen suora tai välillinen määrääminen taikka erilaisten ehtojen soveltaminen eri kauppakumppanien samankaltaisiin suorituksiin kauppakumppaneita epäedulliseen kilpailuasetelmaan asettavalla tavalla.

Yhtenä urheilun ominaispiirteenä on liiketoiminnan epätyypillisyys verrattuna tavalliseen liiketoimintaan. Urheilujoukkueet eivät esimerkiksi kilpaile monestikaan suoraan samalla markkinalla yrittäen syödä toisen joukkueen markkinaosuutta, vaan joukkueet sijaitsevat pääosin eri talousalueilla. Samoin urheilujoukkueiden kannalta mielenkiintoinen, uskottava ja kilpailullinen sarja hyödyttää kaikkia osapuolia, jonka vuoksi on tarkoituksenmukaista turvata esimerkiksi se, ettei mikään joukkue mene kauden aikana konkurssiin sekä riittävän laadukkaat olosuhteet itse urheilulle. Urheilujoukkueiden intressissä on myös keskitetysti jakaa solidaarisuusmaksuja kaikille sarjaan osallistuville, jottei taloudelliset erot repeäisi liian suuriksi. Tämän lisäksi, etenkin eurooppalaisessa oikeuskirjallisuudessa, on pidetty täysin selvänä, että Euroopassa urheiluun kuuluu kilpailu, jossa sarjasta voi pudota sekä sarjaan voi nousta, ja näiden sarjapaikkojen vaihdosten ensisijainen peruste tulee olla urheilullinen menestys.

Edellä sanotuista lähtökohdista on katsottu, että on täysin hyväksyttävää asettaa tietyt lisenssiedellytykset sarjaan osallistuville joukkueille. Nämä lisenssiedellytykset voivat koskea myös muita, kuin taloudellisia edellytyksiä, kuten esimerkiksi urheilupaikkojen olosuhteita sekä urheilullista menestystä, mutta edellytyksiä tulee soveltaa kaikkiin tahoihin syrjimättömästi, avoimesti ja niiden tulee olla objektiivisesti perusteltavissa. Esimerkkinä sallitusta rajoituksesta kilpailuun voidaan tarkastella muun muassa EUT:n ns. Meca-Medina -tapausta, jossa EUT katsoi, että vaikka doping-säännökset sinänsä rajoittavat kärynneen urheilijan toimintavapautta, ovat doping-säännökset silti hyväksyttäviä, koska ne liittyvät erottamattomasti urheilukilpailujen järjestämiseen ja asianmukaiseen toteuttamiseen, sekä niillä pyritään nimenomaan varmistamaan tervehenkinen kilpailu urheilijoiden välillä. Tällöinkin doping-säännösten on kuitenkin oltava oikeasuhtaisia.

Näin ollen Liigan asettamien lisenssiedellytysten tulee olla objektiivisesti perusteltavissa niillä tavoiteltavilla päämäärillä. Voidaan sanoa, että jos Liiga asettaa lisenssiedellytykseksi esimerkiksi urheilullisen menestymisen Mestiksessä, ei tätä lähtökohtaisesti voida pitää syrjivänä, vaan avoimena ja perusteltuna edellytyksenä. Samoin kuitenkin vaatimus 3,6—3,8 miljoonan euron arvoisen osakkeen lunastamisesta tulisi siis olla objektiivisesti hyväksyttävin syin perusteltavissa lisenssin hakijoille, muuten kyseessä voi olla määräävän markkina-aseman väärinkäyttö, etenkin, jos lisenssiä hakevan joukkueen urheilullinen menestys oikeuttaisi sen siirtymään ylemmälle sarjatasolle.

Yhteenveto

Vaikuttaa selvältä, että Liigaa on pidettävä kilpailulain tarkoittamana elinkeinonharjoittajana ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymänä, jolla on koko Suomen kattava yksinoikeus organisoida korkeimman tason jääkiekkosarjaa. Samalla Liiga toimii tosiasiallisesti portinvartijan joukkueille, jotka haluavat pyrkiä osallistumaan CHL:n. Liigalla on Suomessa määräävä markkina-asema, joka on sinänsä luonnollista urheiluun liittyvien erityispiirteiden vuoksi. Lisäksi Liiga saa edellyttää avoimia, syrjimättömiä ja objektiivisesti perusteltuja lisenssiedellytyksiä sinne pyrkiviltä joukkueilta. Edellä sanottu ei kuitenkaan tarkoita, että Liiga saisi käyttää määräävää markkina-asemaan väärin.

Jos ilmenisi, että jokin Liigan lisenssiedellytyksistä on määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä, Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi todeta rikkomisen ja määrätä sen lopetettavaksi. Tällöin arvioitavaksi tulee myös, tulisiko Liigalle määrätä seuraamusmaksu, jonka suuruus perustuu kokonaisarviontiin, jossa on otettava huomioon rikkomuksen laatu, laajuus, moitittavuuden aste sekä rikkomuksen kesto.

Lopuksi

Meillä Nordic Law’lla on kattava osaaminen ja asiantuntemus urheiluoikeuteen liittyvistä kysymyksistä. Asiantuntijamme keskustelevat mielellään urheiluoikeuden erityispiirteistä sekä ajankohtaisista aiheista, joten voit ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä, jos aihe kiinnostaa. Meidät saa kiinni sähköpostitse osoitteesta: info@nordiclaw.fi.