Yrityskauppa – kilpailukielto yrityskaupoissa

Tämä on meidän yrityskauppaprosessiin liittyvän artikkelisarjamme kolmas osa. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin yrityskauppaa yleisesti, ja toisessa osassa yrityskauppaa käsiteltiin henkilötietojen suojaamista yrityskaupan due diligence -vaiheessa.

Tässä kolmannessa osassa huomion keskipisteenä on kilpailukielto yrityskaupan yhteydessä. Kilpailukieltosopimukset tai -lausekkeet ovat olennainen osa yrityskauppoja, tarkoituksinaan turvata ostajan intressien toteutuminen myös kaupanteon jälkeiselle ajalle. Kilpailukieltoehdoissa on tyypillisesti kyse passiivisista yksipuolisista velvoitteista, joiden kautta yrityskaupan myyjäpuoli sitoutuu olemaan harjoittamatta kilpailevaa toimintaa ostajan kanssa, ja joilla ostajalle muodostuu negatiivisen toimimisvelvoitteen alainen saamisoikeus. Yrityskaupan arvon siirtymistä ostajalle onkin usein kaupan tarkoituksenmukaisuutta ajatellen välttämätöntä turvata erinäisin kilpailukieltoteknisin menetelmin.

Yleisesti

Yrityskauppasopimuksen erillisillä kilpailukieltolausekkeilla, tai vaihtoehtoisesti itsenäisillä kilpailukieltosopimuksilla, pyritään turvaamaan markkinaosuuksia, liikearvoa sekä yhtiökohtaista erityisosaamista ja taitotietoa. Kilpailukieltolausekkeet ja -sopimukset vaihtelevat niin kestoltaan, kattavuudeltaan, henkilöpiiriltään kuin maantieteelliseltä sovellettavuudeltaan. Kilpailukieltoehto voi lähtökohtaisesti kohdistua vain yrityskaupan sopimusosapuoliin, mutta sen muoto ja luonne vaihtelee tapauskohtaisesti, riippuen yrityskaupan osapuolten suojatarpeesta. Useimmiten kilpailukieltoehdolla toki saavutetaan epäsuoria vaikutuksia myös muihin, kuin itse sopimuksen tai lausekkeen laatijoihin. Kilpailukieltoehdon sallittavuus todetaan in casu -arvioinnilla, huomioiden eri osapuolten intressit ja keskinäinen asema. Ei siis ole olemassa tyhjentävää vastausta sille, miten pitkä tai kattava kilpailukieltolauseke tai -sopimus voi olla. Kielletyt kilpailukieltoehdot ovat pätemättömiä, ja voivat johtaa sanktioihin.

Sopimusvapaudesta huolimatta yrityskaupan osapuolet eivät täten voi mielivaltaisesti päättää keskinäisistä kilpailukieltoehdoistaan, sillä sekä kilpailuoikeudellisista että sopimusoikeudellisista säännöksistä ja periaatteista seuraa merkittäviä rajoitteita. Kilpailukieltosopimusten ollessa sekä kansallisella että Euroopan unionin (jäljempänä ’EU’) tasolla hajanaisesti säänneltyjä, joudutaan arvioinnissa usein turvautumaan oikeuskäytäntöön ja valvontaviranomaisten ohjeisiin. Eritoten pienemmissä yrityskaupoissa kilpailukieltoehtojen arviointi jää monesti epäselvän tulkintalinjan varaan.

Kilpailukiellon kesto

Kilpailukiellon sallittu kesto arvioidaan tapauskohtaisesti, mutta pääsääntöisesti se ei ylitä kolmea vuotta. Oikeuskäytännön mukaan kilpailukieltoehdon kestoksi voidaan sallia kolme vuotta sellaisissa tapauksissa, kun ostajapuolelle siirtyy sekä liikearvoa että taitotietoa. Oikeuskäytännössä on lisäksi eriytetty kaupallinen ja tekninen taitotieto, jossa jälkimmäiselle on hyväksytty viiden vuoden, ja edelliselle kolmen vuoden kestävä kilpailukieltoehto. Euroopan komission (jäljempänä ’komissio’) ns. liitännäisrajoitustiedonannon mukaisesti kilpailukiellon kesto voi olla kaksi vuotta silloin, kun ostajalle siirtyy pelkästään liikearvoa. Vaikkei komission tiedonannon tai Kilpailuviraston suuntaviivoista itsessään ilmene sallittua kestoa kilpailukieltoehdoille sellaisissa tilanteissa, kun ostajalle siirtyy pelkkää taitotietoa, on doktriinissa ja oikeuskäytännössä katsottu pelkän taitotiedon siirron osalta hyväksyttäväksi kilpailukiellon kestoksi kaksi vuotta.

Oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että jopa viiden vuoden tai sitä pidempään kestävät kilpailukieltoehdot ovat mahdollisia. Kilpailukiellon kesto riippuu – kuten yllä mainittu – pitkälti siitä, sisältyykö yrityskauppaan pelkkää liikearvoa, vaiko myös muunlaista kaupallista tai teknistä taitotietoa.

Edellä mainittujen seikkojen ohessa, liuta muita tekijöitä vaikuttaa kilpailukieltoehdon hyväksyttävän keston arviointiin. Kilpailukiellon ajallisen ulottuvuuden pidentämisen puolesta puhuvat sellaiset tilanteet, joissa yrityskauppaan liittyvät tuotteet ovat teknisesti hienostuneita, tai tapaukset, joissa tuotteiden tai palveluiden tavaramerkki on erityisen vahva. Yhtä lailla käynnissä olevan tuotekehittelyn on komission ratkaisukäytännössä todettu puoltavan kilpailukieltoehdon pidempää kestoa.

Tiettyjen toimialojen ollessa erityisen herkkiä kilpailulle, tarvitsevat ne myös erityistä huomiota ja suojaa kilpailukieltoteknisin menetelmin. Esimerkiksi sellaiset erityisen kilpaillut ja kuluttajauskolliset markkinat, joilla käydään kauppaa teknisesti hienostuneilla sekä pitkäikäisillä tuotteilla tai palveluilla, voivat eritoten sellaisissa tilanteissa, joissa ostajan asema on myyjään nähden heikko – esimerkiksi teknisen taitotiedon ja markkinatuntemuksen suhteen – oikeuttaa jopa viittä vuotta pidempään kestäviin kilpailukieltoehtoihin. Tosiasiallinen suojan tarve on loppupeleissä kuitenkin ratkaisevassa asemassa kestoa arvioitaessa.

Liitännäisrajoitukset

Kilpailukieltolausekkeen tai -sopimuksen sallittavuuden arvioinnissa on kehittynyt doktriini liitännäisrajoituksista. Doktriinin mukaan kilpailua rajoittavan ehdon on oltava suorassa yhteydessä suoritettavaan yrityskauppaan, ja sen on oltava tarpeellinen ja laajuudeltaan kohtuullinen. Komission antamassa liitännäisrajoitustiedonannossa asetetaan tarkemmat ehdot sille, milloin yrityskauppasopimukseen liittyvä kilpailukieltoehto voidaan katsoa sallituksi. Mikäli kilpailukieltoehto täyttää tiedonannon vaatimukset, on se lähtökohtaisesti katsottava sallittu.

Muita komission tiedonannossa kilpailukieltoon rinnastettavia liitännäisrajoituksia ovat mm. myyjäpuoleen kohdistuva kielto rekrytoida henkilöstöä tai houkutella asiakkaita yrityskaupan kohteena olevasta yhtiöstä, sekä kielto hankkia osakkeita kilpailevasta yhtiöstä. Ostajan suoja voidaan tältä osin tilanteen mukaan rajoittaa muutamaan merkittävään asiakkuuteen, jossa taloudellisen merkityksen lisäksi huomioidaan ns. goodwill-arvo, kuten vakiintuneet asiakkuudet, tavaramerkit sekä mainehyödyt. Henkilöstön osalta suoja on yleensä rajoitettu yhtiön avainhenkilöihin, joiden säilyminen yrityskaupan kohteena olevan yhtiön palveluksessa voidaan nähdä erityisen tärkeänä ostajalle. Salassapitosopimuksilla on myös katsottu olevan yhteisiä vaikutuksia kilpailukiellon kanssa, ja tässä listattuja liitännäisrajoituksia arvioidaan Kilpailuviraston suuntaviivojen ja komission tiedonannon mukaisesti samoin periaattein, kuin itse kilpailukieltosopimustakin.

Maantieteellinen ja asiallinen ulottuvuus

Kilpailukiellon maantieteelliseen kattavuuden osalta on pääsääntö se, että kilpailukiellon tulee olla rajoittunut sellaiselle alueelle, jossa myyjäpuoli markkinoi yrityskaupan sisältöön kuuluvia tuotteita tai palveluita ennen kyseessä olevaa yrityskauppaa. Poikkeustilanteissa maantieteellisen ulottuvuuden on sallittu kattaa myös sellaiset alueet, jonne myyjäpuoli on investoinut tai suunnittelut siirtävänsä liiketoimintaansa.

Kilpailukiellon tulee lähtökohtaisesti olla rajoittunut niihin tuotteisiin tai palveluihin, jotka kuuluvut myyjäpuolen liiketoimintaan yrityskaupan hetkellä. Oikeuskäytännössä on erityistilanteissa tosin nähty kilpailukiellon ulottuvan myös sellaisiin tuotteisiin tai palveluihin, joita myyjäpuoli ei toistaiseksi ole markkinoinut, mutta joiden kehitystyö on pitkällä tai valmistunut.

Henkilöpiiri

Mitä puolestaan tulee henkilöpiiriin, johon kilpailukielto kohdistuu, sisältää se liitännäisrajoitustiedonannon ja komission tapauksessa Tesco/Catteau vahvistaman kolmansia osapuolia koskevan periaatteen mukaisesti myyjänpuolen lisäksi lähtökohtaisesti vain tämän tytäryhtiöt sekä edustajat. Komission oikeuskäytännössä tämä henkilöpiiri on tosin ulotettu kattamaan myös yrityskaupan kohteena olevan yhtiön osakkeenomistajat, edellyttäen että omistajarakenne on ollut vahvasti keskittynyt, tai tilanteissa, joissa tietty henkilöpiiri on tosiasiallisesti muodostanut yhtiön ytimen pitämällä hallussaan sen taitotiedon ja liikearvon mitä ostaja yrityskaupalla havittelee. Muita myyjälle läheisiä ihmisiä, kuten perheenjäseniä, ei kuitenkaan ole voinut sisällyttää kilpailukiellon soveltamisalaan, edellyttäen etteivät nämä ole yrityskaupan kohteena olevan yhtiön osakkeenomistajia. Tämä lähestymistapa alleviivaa komission esille tuomaa tapauskohtaista arviointia, jossa asiat käsitellään yksittäistapauksina huomioiden juuri kyseisen yrityskaupan kilpailukiellolliset tarpeet ja edellytykset.

Kilpailukielto oikeuskäytännössä

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä ’SEUT’) 101 artikla kieltää sellaiset kilpailua estävät, rajoittavat tai vääristävät menettelyt, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Artiklaa sovelletaan lähtökohtaisesti kuitenkin vain sellaisiin kilpailunrajoitustapauksiin, joilla katsotaan olevan tuntuva vaikutus jäsenmaiden väliseen kauppaan. Euroopan yhteisön tuomioistuimen oikeuskäytännössä kehittyneestä de minimis -doktriinista seuraa lisäksi, että sellaiset kilpailua rajoittavat sopimukset, joiden vaikutukset voidaan kokonaisarvioinnin pohjalta todeta olevan mitättömiä sisämarkkinoilla, eivät kuulu SEUT 101 artiklan soveltamisalaan. Komission ratkaisemassa Völk/Vervaecke -tapauksessa syntynyt sääntö on komission toimesta lisäksi vahvistettu sen antamassa de minimis -tiedonannossa. Näin ollen kilpailua rajoittavat sopimukset pienten ja keskisuurten yritysten välillä jäävät usein 101 artiklan kiellon ulkopuolelle, edellyttäen että ne täyttävät muilta osin laadulliset vaatimukset.

Suomessa Itä-Suomen hovioikeus vahvisti tapauksessa ISHO 27.9.2012 802 antamassa ratkaisussaan periaatteen, jonka mukaan kilpailukieltoehto voi kattaa vain sellaisen toimialan, jolla yrityskaupan myyjäpuolella on kaupparekisteriotteen mukaan toimintaa. Hovioikeuden päätöksessä huomioitiin myös yhtiön todellinen toimiala, ja ratkaisun voi todeta olevan linjassa komission liitännäisrajoitustiedonannon ilmentävien periaatteiden kanssa.

Komission ratkaisukäytännöstä

Tapauksessa Kodak/Imation komissio hyväksyi kilpailukieltosopimuksen keston kattamaan osittain kolme ja osittain viisi vuotta. Yrityskauppa sisälsi mm. erilaisia kameroita, liikearvoa sekä taitotietoa. Eräiden kauppaan sisältyvien kameroiden osalta oli kyse erityisen hienostuneen teknisen osaamisen siirtymisestä. Komissio hyväksyi jälkimmäisen osalta viiden vuoden kilpailukiellon, kun taas ensin mainittujen osalta nähtiin kolme vuotta hyväksyttäväksi kiellon kestoksi.

Tapauksessa Denso/Magneti Marelli komissio ei hyväksynyt osapuolten asettamaa viiden vuoden kestoa kilpailukiellolle, yrityskaupan kohteen koskettua pääasiallisesti liikearvoa.

Komission kokonaisarvioinneissa on myös huomioitu yrityskaupan osapuolten asema ja toimintaedellytykset sillä markkinalla ja toimialalla, jonka puitteissa yrityskauppa on toteutumassa. Tämä käy myös ilmi tapauksessa Tesco/Catteau, jossa komissio hylkäsi kilpailukiellon rajoittamattoman keston lieventäen sen oman kohtuullisuusarvioinninsa pohjalta kolmeen vuoteen.

Komission arvioinnit tapauksissa Digital/Kienzle sekä ICL/Nokia Data näyttävät puolestaan, että kilpailukieltolausekkeen rajoittamaton kesto voi olla hyväksyttävä sellaisissa erityisissä tapauksissa, kun myyjäpuolen haltuun jää tietty vaikutusvalta yrityskaupan kohteena olevaan yhtiöön. Tällaisen menettelyn voikin sinänsä nähdä kohtuullisena myyjän pystyessä irtaantumaan kilpailukiellosta myymällä osakkeensa tai luopumalla asemastaan yhtiössä. Tapauksessa Digital/Kienzle komissio hyväksyi kilpailukiellon jatkuvan edelleen kahden vuoden ajan siitä ajankohdasta, kun myyjä hankkiutuisi eroon osakkeistaan tai luopuisi asemastaan yrityskaupan kohteena olleesta yhtiöstä.

Mitä puolestaan tulee kilpailukieltolausekkeen maantieteelliseen kattavuuteen, on komissio mm. yllä mainitussa tapauksessa Tesco/Catteau hylännyt rajoittamattoman ulottuvuuden. Komissio vaati vakiintuneen käytännön mukaisesti kilpailukiellon rajoittuvan tiettyihin osiin Ranskaa ja Belgiaa, jossa myyjä oli markkinoinut tuotteitaan.

Lopuksi

Sääntelykokonaisuuden sekä kotimaisen ja eurooppalaisen oikeuskäytännön perusteella voi siis todeta kilpailukiellon ajallisen ulottuvuuden asettuvan pääsääntöisesti kahden ja kolmen vuoden välille, ja korkeintaan viiteen vuoteen, ellei käsillä ole erityistä syytä poikkeukselle. Kilpailukieltoehdon kesto voi olla viisi vuotta tai pidempi ensisijaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa yrityskauppa sisältää sekä erityistä liikearvoa että taitotietoa.

Kilpailukieltoehtojen kattavuuden ei tule ulottua pidemmälle kuin mitä yrityskaupan osapuolten intressien turvaaminen vaatii. Kun kilpailukieltolausekkeita tai -sopimuksia sisällytetään osaksi yrityskauppaa tai arvioidaan tuomioistuimissa, tulee eritoten ja viime kädessä kiinnittää huomiota ostajapuolen suojatarpeeseen ja intresseihin. Mikäli hyväksyttävää tarvetta kilpailukieltoehdolle ei voida todeta, ei sitä myöskään tule sisällyttää osaksi kauppaa tai katsoa päteväksi tuomioistuimissa.

Kommentaarin laatimiseen osallistui toimistomme lakimiesharjoittelija Jere Lehtimäki. 

Jaa:
Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Tilaa uutiskirje

Älä huoli, me voimme auttaa varmasti. Ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan lisää.