KHO 2016:71 sekä KHO 2016:72 – Korkokulujen vähennysoikeus | Uutiset

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 19.5.2016 antanut kaksi merkittävää vuosikirjapäätöstä KHO 2016:71 ja KHO 2016:72 koskien yrityskauppaan liittyvien korkojen vähennyskelvottomuutta (ns. debt push down -järjestelyt yrityskauppojen yhteydessä). Samana päivänä KHO teki kolme muuta päätöstä samankaltaisista verojärjestelyistä, joissa KHO ei myöntänyt valituslupaa.

Hyvin yksinkertaistettuna, debt push down -järjestelyllä tarkoitetaan järjestelyä yrityskaupan yhteydessä, jossa ostajan yrityskaupasta aiheutuva velka eräänlaisin järjestelyin saadaan ostokohteen taseeseen – ts. velka eräällä tavalla ”valutetaan” alas ostokohteeseen. Tällöin ko. järjestelyn eräänlaisena perusideana voitaneen esittää, että tavoitteena on, että ostokohde maksaa omilla tuloillaan ostajan yrityskaupasta aiheutuneet kulut.

Ensimmäisessä kappaleessa mainituista kahdesta vuosikirjapäätöksestä merkittävämpi lienee KHO 2016:72 johtuen siitä, että siinä KHO päätti soveltaa verotusmenettelylain 28 §:ää, eli ns. veronkiertopykälää, jota harvemmin on sovellettu yrityskauppojen ja niihin liittyvien korkovähennyksien tulkintaan. Tässä kommentaarissa keskitytään täten ensisijaisesti pohtimaan KHO 2016:72 vuosikirjapäätöksen merkitystä yrityksille sekä tuleville yrityskaupoille.

Lyhyesti KHO 2016:72 taustatekijöistä

KHO 2016:72 vuosikirjapäätöksessä oli kyse hyvin monimutkaisesti, mutta varsin taidokkaasti, suunnitellusta yrityskauppajärjestelystä, jonka kaikkia yksityiskohtia ei ole syytä lähteä avaamaan lyhyessä kommentaarimuodossa, mutta pääpiirteet voidaan kuvata seuraavanlaisesti:

Ko. yrityskaupassa ostajana ollut taho perusti Suomeen sivuliikkeen, joka konsernin sisäisten järjestelyiden myötä lopulta omisti ostetut osakkeet. Suomalaiselle sivuliikkeelle taas ohjattiin merkittävä määrä konsernin sisäistä velkaa, jolla yrityskauppa oli rahoitettu. Sivuliike maksoi velan korot ostokohteen suomalaisen tytäryhtiön maksamalla konserniavustuksella. Toisin sanoen, ostokohde periaatteessa maksoi omilla tuloillaan ostajan ko. yrityskaupasta aiheutuneet kulut, jotka täten olivat saatu valutettua alas ostokohteen taseeseen.

Edellä mainitun järjestelyn myötä, ostokohteen suomalaisen tytäryhtiön verotettava tulos saatiin minimoitua samalla kun ostajan suomalainen sivuliike, joka omisti ostokohteen, sai vähentää omassa verotuksessaan korot, jotka se maksoi yrityskaupasta aiheutuneesta velasta.

Populääritermejä lainaten, eikä tässä vielä kaikki – järjestelyä hämmensi vielä se tosiseikka, että suomalaisen sivuliikkeen oli perustanut ruotsalainen holding-yhtiö, joka taas oli Luxemburgiin perustetun holding-yhtiön tytäryhtiö. Ko. luxemburgilaiselle yhtiölle suomalainen sivuliike maksoi yrityskaupasta aiheutuneen velan korkoja.

Lyhyesti KHO:n ratkaisusta

KHO katsoi, että ko. monivaiheista järjestelyä oli arvioitava yhtenä kokonaisuutena. Edellä sanottuun nähden sekä hallinto-oikeus että KHO katsoivat, että järjestelylle, jossa suomalaisen ostokohteen osakkeet on myyty alkuperäiseltä ostajalta konsernin sisäisin järjestelyin ja allokoitu edelleen konsernin Suomessa sijaitsevalle sivuliikkeelle, oli annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastannut asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta.

Edelleen, KHO katsoi, että ko. järjestelyihin oli ryhdytty yksinomaan verotuksellisista syistä tarkoituksena vapautua Suomessa suoritettavasta verosta konserniavustusjärjestelmää ja korkovähennystä hyödyntämällä vailla verotuksesta riippumattomia liiketaloudellisia perusteita. Koska ostokohteen osakkeet eivät KHO:n näkemyksen mukaan tosiasiallisesti olleet verotuksessa suomalaisen sivuliikkeen harjoittaman liiketoiminnan varoja, sivuliikkeen luxemburgilaiselle holding-yhtiölle maksamat korkomenot eivät olleet sivuliikkeelle elinkeinoverolaissa tarkoitettuja vähennyskelpoisia elinkeinotoiminnasta johtuneita korkomenoja.

Kiteytettynä, KHO viittasi verotusmenettelylain 28 §:n mukaiseen veronkiertopykälään, jonka laajalla – sekä verottaja-myönteisellä – tulkinnalla KHO katsoi, että aiemmin sallituksi katsottu koronvähennysoikeus olikin katsottava veronkierroksi. Lopputulemana oli, että suomalaisen sivuliikkeen omistamia osakkeita ei voitu kohdentaa sivuliikkeen varoiksi, sillä sivuliikkeelle oli siirretty toimintoja vain vähäisissä määrin eikä sivuliikkeen edustajien ollut näytetty käyttäneen osakkeiden tuottamaa määräysvaltaa. Näin ollen KHO katsoi, että osakkeiden hankinnasta johtuvaa velkaa ei voitu pitää sivuliikkeen velkana, jonka myötä velan korot eivät myöskään olleet vähennyskelpoisia sivuliikkeen verotuksessa.

KHO:n ratkaisun merkityksestä sekä vaikutuksesta

KHO:n ratkaisujen tuomasta uudesta verotusmahdollisuudesta Suomen verottaja ensinnäkin riemastui, jonka myötä verottaja julkaisi 27.5.2016 tiedotteen KHO:n ratkaisuista. Ko. tiedotteessa verottaja on esittänyt näkemyksensä KHO:n ratkaisujen vaikutuksesta debt push down -järjestelyjen korkokulujen vähennysoikeuteen. Tässä yhteydessä verottaja on todennut, että debt push down -järjestelyitä voidaan arvioida veronkiertämisenä, kun:

1) konsernin sisäinen rahoitus on järjestetty suomalaista sivuliikettä tai apuyhtiötä käyttäen,
2) järjestelylle on annettu sellainen oikeudellinen muoto, joka ei vastaa asian varsinaista luonnetta ja tarkoitusta, sekä
3) järjestelyihin on ryhdytty tarkoituksena vapautua suoritettavasta verosta.

Samassa yhteydessä verottaja toivoi, että yritykset, jotka ovat käyttäneet KHO:n ratkaisujen ilmentämiä korkojärjestelyitä, oma-aloitteisesti olisivat yhteydessä verottajaan, jotta ko. yritykset välttyvät lisäseuraamuksilta.

Ensimmäinen kysymys, joka luonnollisesti tulee mieleen on se, että katsooko verottaja, etenkin sen julkaiseman tiedotteen valossa, saaneensa avoimen valtakirjan lähteä jälkiverotusta koskevalle ristiretkelle? Verottaja on toki KHO:n ratkaisujen jälkijunassa tarkentanut, että verottajan arvio mahdollisesta jälkiverotuksesta on aina tapauskohtainen. On kuitenkin kiistatonta, että KHO:n hyvinkin verottaja-myönteiset ratkaisut ovat omiaan laajentamaan myös verottajan omaa tulkintaa veronkiertosäännöksistä, etenkin kun verottaja voi nyt tukeutua KHO:n antamiin, verotuskäytäntöä ohjaaviin, vuosikirjapäätöksiin. Tämä taas on omiaan aiheuttamaan, etenkin rajatylittävissä, yrityskaupoissa suurta epävarmuutta kun yrityskaupan osapuolet eivät voi olla täysin varmoja sovelletun yrityskaupparakenteen lainmukaisuudesta.

Edellä mainittuun kappaleeseen viitaten, tulee kuitenkin myös huomioida se, että KHO:n ratkaisut ovat toki perustuneet kokonaisarviointiin – kyse ei ole siitä, että tietty yrityskaupassa sovellettava järjestely olisi automaattisesti veronkiertoa. KHO:n ratkaisujen myötä, huomioiden etenkin KHO:n ratkaisun 2016:72, yrityskaupan osapuolien tulee pyrkiä panostamaan yhä enemmän asianmukaisen rakenteen etukäteissuunnitteluun ja verotuksellisten riskien ennaltaehkäisemiseen, koska KHO:n ratkaisut osoittavat, että veronkiertopykälää voidaan soveltaa myös ns. perinteisissä yrityskauppajärjestelyissä.

Huomionarvoista KHO:n ratkaisussa 2016:72 on myös se, että ko. ratkaisu oli äänestysratkaisu 2+1-2, jonka myötä vähemmistöön jääneet hallintoneuvokset olisivat kumonneet hallinto-oikeuden ratkaisun ja hyväksyneet suomalaisen sivuliikkeen koron sivuliikkeen verotuksessa vähennyskelpoiseksi. Toisin sanoen, vaikkakin kyse on KHO:n merkittävästä vuosikirjapäätöksestä, heikentää sen painoarvoa toisaalta se, että kyse oli äänestysratkaisusta, toisaalta se, että äänestystulos oli varsin tiukka. Lopullinen äänestystulos on omiaan antamaan aihetta odotukseen uudesta, äänestystulokseltaan selkeämmästä, KHO:n verotuskäytäntöä ohjaavasta kannanotosta.

26.07.2016 JON