KHO 2017:134 – Verovelvolli­sen kor­vaus­velvollisuus

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on 23.8.2017 antanut poikkeuksellisen vuosikirjapäätöksen KHO 2017:134, jossa verovelvollinen määrättiin korvaamaan veronsaajapuolen oikeudenkäyntikuluja, koska KHO katsoi verovelvollisen esittäneen ilmeisen perusteettoman vaatimuksen hallinto-oikeudessa.

Asian tausta

Verohallinto oli A:n veroilmoituksesta poiketen lisännyt A:n verotettavaan tuloon asunto-osakeyhtiö B:n osakkeiden myynnistä saadun luovutusvoiton. A haki päätökseen muutosta verotuksen oikaisulautakunnalta perustuen siihen, että hän on käyttänyt asuntoa vakituisena asuntonaan tuloverolain edellyttämällä tavalla yhtäjaksoisesti kaksi vuotta, jolloin luovutusvoiton kuuluisi olla verovapaata. Oikaisulautakunta hylkäsi A:n vaatimuksen. A valitti asiasta hallinto-oikeuteen vedoten samaan edellä mainittuun perusteeseen.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö hankki lisäselvitystä asiaan liittyen hallinto-oikeuden käsittelyä varten, ja vaati loppulausunnossaan, että A velvoitetaan suorittamaan oikeudenvalvontayksikölle hallintovaiheessa syntyneet ylimääräiset oikeudenkäyntikulut määrältään 667 euroa. Tämä vaatimus perustui siihen, että A:n vaatimus on ollut perusteeton ja oikeudenvalvontayksikölle on syntynyt ylimääräisiä kustannuksia, joita ei olisi syntynyt, jos A olisi antanut oikeat ja asian selvittämisen kannalta oleelliset selvitykset silloin kun ne olisi kuulunut antaa.

Hallinto-oikeus on toimitettujen selvitysten perusteella todennut, ettei ollut uskottavaa, että A olisi tosiasiallisesti asunut kyseisessä asunnossa yhtäjaksoisesti kaksi vuotta. Asiaan liittyi muun muassa seuraavia tosiseikkoja; asunnossa oli asunut kyseisenä aikana vuokralaisia, A ei ollut hoitanut päivittäistä asiointiaan samassa kaupungissa missä asunto sijaitsi ja hänen postiosoitteenaan oli ollut toinen osoite sekä useita muita tosiseikkoja, jotka tukivat oikeuden päätelmää siitä, ettei A ollut tosiasiallisesti asunut asunnossa yhtäjaksoisesti esittämänään aikana. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö oli joutunut hankkimaan suuren määrän selvityksiä hallinto-oikeuden käsittelyä varten, joissa on ilmennyt muun muassa se, että kyseisessä asunnossa on asunut vuokralaisia. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan pitänyt A:n vaatimuksia ilmeisen perusteettomana huolimatta A:n antamasta virheellistä kuvasta asumisestaan, jonka johdosta hallinto-oikeus ei määrännyt A:ta korvaamaan oikeudenvalvontayksikön vaatimia ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö pyysi valituslupaa KHO:lta ja vaati valituksessaan, että hallinto-oikeuden päätöstä on muutettava siten että, A määrätään korvaamaan oikeudenvalvontayksikölle hallinto-oikeusvaiheessa aiheutuneet kulut määrältään 667 euroa. Korkein hallinto-oikeus myönsi valitusluvan ja tutki asian.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu ja perustelut

Arvioidessaan A:n vaatimusta KHO totesi, että että asianosaisella on velvollisuus pysyä totuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei seikat johon asianomistaja vetoaa saa antaa kokonaisuudessaan oleellisesti virheellistä tai väärää kuvaa asiasta.

KHO totesi edelleen, että kyseissä tapauksessa täytyy ottaa myös huomioon verovelvollisen velvollisuus ilmoittaa verotukseen vaikuttavista tiedoista. Hallinto-oikeuden tutkittavana on ollut A:n väite, että hän on asunut asunnossa yhtäjaksoisesti kaksi vuotta. A on oikaisuvaatimuksessaan väittänyt, että hän on asunut asunnossa kahdestaan siskonsa kanssa. Hallinto-oikeudessa veronvalvojien oikeusvalvontayksikön esittämästä selvityksestä on kuitenkin käynyt ilmi, että asunnossa on tuona aikana asunut myös vuokralaisia. A on myös jättänyt ilmoittamatta saadut vuokratulot verotuksessaan. Ottaen huomioon edellä mainitut seikat, katsoi KHO, ettei kysymys ole vain siitä, että A olisi jättänyt kertomatta itselleen epäedullisia seikkoja, vaan A on tietoisesti pyrkinyt luomaan väärän kuvan tilanteesta.

Korkein hallinto-oikeus katsoi edelleen, että A:n on täytynyt ymmärtää kyseisten seikkojen merkitys asumisen yhtäjaksoisuutta tarkastellessa ja sen vuoksi A:n vaatimus on ollut ilmeisen perusteeton. KHO päätti täten velvoittaa A:n korvaamaan oikeudenvalvontayksikön vaatimat oikeudenkäyntikulut hallinto-oikeudessa.

Näkemyksiä

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu on ehdottomasti poikkeuksellinen, mutta se voidaan nähdä taitavana tasapainotteluna perustuslain perusoikeuksien turvaamisen ja niiden väärinkäytön rankaisemisen välillä. Ratkaisussa asetettu korkea kynnys korvausvastuulle on perusteltavissa nimenomaan yksityisen asianomistajan oikeudella saada perustuslain mukainen oikeusturvan varmistava oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Ratkaisu kuitenkin osoittaa, ettei edellä mainittua oikeutta ole suotavaa väärinkäyttää ja mikäli on ilmeistä, että henkilö pyrkii väärinkäyttämään oikeusturvakeinoja, voidaan hänet määrätä korvaamaan viranomaisen oikeudenkäyntikuluja.

Huomioitavaa on myös se, että korvattavaksi määrättiin A:n oleellisesti virheellisten tietojen vuoksi aiheutuneet ylimääräiset oikeudenkäyntikulut, jotka syntyivät oikeudenvalvontayksikön tarpeesta tehdä ylimääräisiä selvityksiä, ei kaikkia viranomaisen oikeudenkäyntikuluja.

KHO:n vuosikirjapäätös tullee tulevaisuudessa lisäämään kyseisen kaltaisia vaatimuksia oikeudenkäyntikulujen korvaamiseksi. Tämän vuoksi on varsin hyvä, että korkein hallinto-oikeus valitsi linjan, jossa vaaditaan, että vaatimuksen täytyy olla ilmeisen perusteeton, jotta verovelvollinen voidaan velvoittaa korvaamaan veronsaajanpuolen oikeudenkäyntikuluja.

Kommentaarin laatimiseen osallistui myös toimistomme lakimiesharjoittelija Miika Karppinen.

16.09.2017 JON